Historia

Valko-Pallo perustettiin 14.3.1967

Seuran nimi juontaa juurensa perustamisen aikaan, sillä silloin tennispallot olivat yleisesti väriltään valkoisia eikä kirkkaan keltaisia kuten nykyään. Liittymismaksuksi ja määrättiin kaikille jäsenille 5 markkaa. Ensimmäisen vuoden toimintamaksuksi päätettiin myös samainen 5 markkaa, mutta alle 15-vuotiaat juniorit selvisivät 2,50 markalla. Seuran perustamissopimuksen allekirjoittivat Seppo Taskinen, Oiva Henriksson, Juhani Sandqvist, Seija Janhonen, Tapio Janhonen, Marja-Leena Leinonen, Jaana Miettinen, Yrjö Mäkelä, Jussi Mäkelä, Risto Valkama ja Antero Ruoho.

Kilpailutoiminta aloitettiin jo samana vuonna. Historialliset ensimmäiset Valko-Pallon mestaruuskilpailut pelattiin 27.8 ja 2.9.1967 Malmilla ja Hämeenkylässä, koska Hiekkaharjun kenttiä ei vielä tässä vaiheessa ollut. Miesten ykköspelaaja kisoissa oli Tapio Janhonen, sillä hän voitti sekä kaksinpelin että sai nelinpelin mestaruuden yhdessä Tarmo Janhosen kanssa. Nuorten, alle 18-vuotiaiden mestaruuden otti Timo Taskinen.

Seuraavana vuonna käynnistettiin valmennustoiminta. Seuran ensimmäiset tenniskurssit pidettiin Korson koululla vuoden 1968 kevättalvella. Valmennuksen laadusta haluttiin pitää kiinni, sillä opettajaksi oli saatu Timo Talasterä, joka oli 1962 voittanut nuorten Suomen mestaruuden.


Massakentät ja HTK-halli

Valko-Pallo vuokrasi Vantaan seurakunnalta ulkoalueen Hiekkaharjusta ja rakennutti kaksi massakenttää jo 1968. Vuonna 1973 rakennettiin kaksi massakenttää lisää vastaamaan lisääntyvää tennisinnostusta. Vuonna 1976 valmistui kaksi asfalttipintaista ulko-kenttää, joiden päälle pystytettiin kaarihalli vuonna 1978. Myöhemmin kaarihallin kentät päällystettiin Grand-Prix -mattopintaisiksi.

Kokonaan uusi aika koitti vuonna 1984 kun uusi tennishalli eli HTK-halli valmistui. Hallissa oli kolme hyväkuntoista bolltex-pintaista tenniskenttää, mutta myös ajanmukaiset sosiaalitilat, suihkut, sauna sekä kahvio.


Valko-Pallo 2000-luvulla

2000-luvulla jäsenmäärämme on pyörinyt 400 jäsenen molemmin puolin. Järjestämme aktiivisesti tapahtumia ja kilpailuja jäsenillemme. Lisäksi järjestämme kansallisia kilpailuja sekä ulko- että sisäkaudella. Panostamme voimakkaasti junioritoimintaan ja tarjoamme kilpailumahdollisuuksien lisäksi lapsille ja nuorille runsaasti eri tasoista tenniksen opetusta.

Seura opittiin tuntemaan kotimaisessa tenniksessä "pienenä suurena" laajan ja laadukkaan nuorten pelaajien menestyksen sanansaattamana. Seurakasvateista löytyykin useita SM-mitalisteja sekä kolme ATP-ranking pisteitä urallaan kerännyttä pelaajaa Mikko Salminvuo, Mikko Viljanen ja Matti Manninen.

Seuran edustusjoukkue onkin pelannut koko 2000-luvun joko kesä-tai talvikauden seurajoukkueiden SM-liigassa pudoten sarjatasoa alemmaksi vasta kesällä 2016.